Hallitusohjelman lupaukset järjestöille

Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelma Osallistava ja osaava Suomi on julkaistu 3.6.19. Ohjelmassa on monia järjestöjen kannalta hyviä kirjauksia. Peilaan niitä erityisesti soten ja keskisuomalaisten järjestöjen näkökulmasta.

Hallitusohjelmassa todetaan, että kaatuneen maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutyön tuloksia hyödynnetään mahdollisimman laajasti. Keski-Suomessa järjestöt olivat tiiviisti mukana uudistuksen valmistelussa, ja järjestöjen rooli kirjattiin useisiin KS2021 –loppuraportteihin. Samalla varmistettiin, että järjestöt ovat mukana myös seuraavissa askelissa. KS 2021 -projektin päätösseminaarissa 29.5.19 maakunta- ja sote -uudistuksen projektijohtaja Päivi Nerg vinkkasi, että uudistuksen kaaduttua käyttämättä jääneet maakuntien valmistelurahat ovat pian jaossa. Hienointa olisikin, jos uuteen mentäisiin sillaten, tehtyä työtä ja siitä saatuja kokemuksia hyödyntäen!

Uusi hallitus käynnistää sote-uudistuksen valmistelun. Uudistus tehdään hallitusti ja vaiheistaen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen kootaan kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille, joita kutsutaan maakunniksi. Maakunnat tuottavat palvelut pääosin julkisina palveluina. Yksityinen ja kolmas sektori toimivat täydentävinä palveluiden tuottajina, ja järjestöjen mahdollisuus tuottaa palveluita turvataan.

Hallitusohjelmassa tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saavutettavuutta oikea-aikaisesti ja laadukkaasti ja käynnistetään tulevaisuuden sote-keskusten kehittämisohjelma, joka nivoutuu yhteen sote-rakenneuudistuksen valmistelun ja toimeenpanon kanssa. Järjestöjen mukana olosta sote-keskusten kehittämistyössä pitää huolehtia, jotta ammattilaiset ja asiakkaat tunnistavat järjestöjen tarjoaman avun ja tuen nykyistä paremmin.

Hallitusohjelmassa luvataan vahvistaa sote-järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä sekä järjestöjen roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Eriarvoisuutta halutaan torjua osallisuudella. Keski-Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet laajaan yhteistyöhön sekä hyvinvoinnin ja terveyden että osallisuuden edistämiseen laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kesken.

Keskisuomalaisten järjestöjen kannalta tilanne näyttää hyvälle. Maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluvaiheen työtä pystytään pitkälti hyödyntämään ja jatkamaan siitä, mihin jäätiin. Tähän saakka tehty valmistelu antaa hyvän pohjan jatkaa mm. seuraavien asioiden eteenpäin viemistä: sote-järjestöjen substanssiverkostojen vahvistaminen ja asiakkaan äänenä toimiminen, järjestöjen roolin kytkeminen vahvemmin hoito-ja palvelukokonaisuuksiin sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja järjestöjen toiminnan näkyväksi tekeminen.

Hallitusohjelman äärellä 3.6.2019
Anne Astikainen, järjestöjen muutosagentti

KYT ry/ Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt -hanke 

Artikkelit

[post_grid id="1887"]
[ff id="1"]