ESR
Sipa - Yrittäjien sijaispalvelu

Taustaa:

Yrittäjien sijaispalvelujärjestelmä -hankkeen avulla (S01938, 2005-2007 ESR) luotiin SIPA(R)-palvelujärjestelmä. Järjestelmässä valmennettiin sijaisia, jotka rekisteröityivät hankkeen aikana sijaispalvelurekisteriin (www.sipa.fi).

Jyväskylän lisäksi toiminta jatkuu Uudellamaalla, Pirkanmaalla sekä Varsinais-Suomessa.

SIPA - YRITTÄJÄN SIJAINEN
on oman alansa ammattilainen. Hänet on valmennettu ja auktorisoitu tehtäväänsä. Hän on allekirjoittanut erityisen Sipa-lupauksen, jolloin yhteistä kaikille sijaisille on sitoutuneisuus, joustavuus sekä toiminnan ehdoton luottamuksellisuus. Vain auktorisoidulla sijaisella on oikeus päästä www.sipa.fi –rekisteriin.

SIJAINEN AUTTAA YRITTÄJÄÄ

    * Yllätyksellisissä tilanteissa ja ruuhkahuipuissa
    * Vapauttaa yrittäjän liiketoiminnan kehittämiseen, markkinointiin, koulutukseen tai muuhun asioiden hoitoon
    * Tuo erityisosaamista yrityksen kehittämistarpeisiin joustavalla tavalla
    * esimerkiksi: markkinointia, messuesittelyt, kielitaitoa,  tietotekniikkaa,
    * internetosaamista, toimisto- ja taloustehtävien hoitoa
    * Madaltaa kynnystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen
    * Helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista
    * Mahdollistaa yrittäjälle vapaapäivän tai loman
    * Miten Sinä haluat, että Sijainen helpottaa arkeasi?

Yrityksen arkityö vie usein pien- ja yksinyrittäjän ajan ja voimavarat. Aikaa ei tunnu jäävän toiminnan  kehittämiseen tai välillä edes riittävään lepoon.
Tarvetta satunnaiselle työntekijälle löytyisi, mutta kynnys vakituisen työntekijän palkkaamiseen tuntuu liian korkealta.

Sijainen on helppo ja turvallinen tapa saada tilapäistä ja joustavaa apua yrityksesi vaihteleviin tarpeisiin.

Sijaisvalmennus alkaa Jyväskylässä syyskuussa 2008 - sipojen haku alkanut

Osallistumismaksu valmennukseen on 100 € + 50 € sipa.fi -rekisteröitymismaksu. Valmennus toteutetaan Sipa -yrittäjien sijaispalvelu Keski-Suomi ESR-hankkeella. Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Keski-Suomen TE-keskus, hallinnoijana Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry ja toteuttajana Keski-Suomen Yrittäjänaiset ry.

Hakemukset syyskuussa alkavaan valmennukseen lähetetään osoitteeseen pirjo.kokko@sipa.fi.
Lisätietoja: projektijohtaja Pirjo Kokko, pirjo.kokko@sipa.fi, 0400 151221 ja/tai koulutussihteeri Pirjo Roiha, pirjo.roiha@sipa.fi, 040 7277115.
Vipuvoimaa EU:lta