Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

Marja-Leena Saarisesta KYTin hallituksen uusi puheenjohtaja

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen pitkäaikaisen puheenjohtajan Sakari Möttösen(* seuraajaksi tulevalle kaksivuotiskaudelle valittiin syyskokouksessa 12.12.2019 KTM Marja-Leena Saarinen.

Marja-Leena Saarinen
Kuva. Marja-Leena Saarisesta KYTin uusi puheenjohtaja.

Saarinen on jäänyt vuosi sitten eläkkeelle toimittuaan 14 vuotta Keski-Suomen vammaispalvelusäätiön toimitusjohtajana. Saarisella on vankka kokemus valtakunnallisista kehittämis- ja johtotehtävistä muun muassa Kuurojen Palvelusäätiöstä ja Suomen Kuurosokeat ry:stä.

Suhtaudun uuteen tehtävääni erittäin innokkaasti. Perustan toimintani järjestöjen jäsenten ja palveluiden käyttäjien tarpeisiin.”, kertoo Saarinen.

Saarisen monipuolinen asiantuntemus ja verkosto-osaaminen otetaan ilolla vastaan KYTin toiminnan lähivuosien tueksi ja kehittämiseksi.

Syyskokous päätti myös KYTin hallituksen kokoonpanon vuodelle 2020 (varajäsen suluissa):

  • Marja-Leena Saarinen, puheenjohtaja (Kristiina Pigg)
  • Matti Kangasaho (Kari Otollinen)
  • Pekka Piirainen (Tapio Anttonen)
  • Emmanuel Sibomana (Tytti Solankallio-Vahteri)
  • Petri Lehtoranta (Pirkko Melville)

(* Möttönen KYTin hallituksen jäsenten ympäröimänä.

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa:

Artikkelit

Koronavirustilanteen vaikutus KYTin toimintaan
KYT tiedottaa                                                                                13.3.2020 Alla olevia linjauksia päivitetty 17.3.2020 (tiedote). Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki on päättänyt seuraavat toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Suosittelemme näitä toimia myös muille
Lue lisää
Sotunetin ja maakuntien verkostojärjestöjen kyselyyn vastanneet kannattivat selkeästi maakuntapohjaista mallia ja toivovat
Tiedote                                                                                                    10.3.2020 Maakuntamallille selkeä kannatus Sotunetin ja maakuntien verkostojärjestöjen kyselyssä Sosiaaliturvayhdistysten neuvottelukunta SOTUNET ja maakuntien verkostojärjestöt toteuttivat helmi – maaliskuussa 2020 kyselyn maakunnissa toimiville järjestöille.
Lue lisää
Uuden puheenjohtajan ensihuomioita
Uutena puheenjohtajana on hienoa perehtyä Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen toimintaan. Olen tavannut KYT ry:n ja KYT -osuuskunnan henkilökunnan iloisen ilmapiirin ja innostuksen sekä sitoutuneisuuden työhönsä. KYT
Lue lisää
Millaista tukirakennetta maakunnissa toimivat järjestöt työlleen toivovat?
KYT ry on maakunnallisena verkostojärjestönä aktiivisesti mukana vaikuttamassa siihen, että valtakuntaan saataisiin järjestötyötä sote-uudistuksessa parhaiten tukeva rakenne.  Tulevaisuuden rakenteista kysytään nyt järjestöväen mielipiteitä. Ehdolla on
Lue lisää