Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

Avoimuus on yhteinen juttu

Tiesitkö, että maailman väestöstä vain 4 % asuu maissa, joissa heidän perusoikeutensa, kuten yhdistymis- ja kokoontumisvapaus toteutuvat? Tai että yli puolessa maailman valtioista kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoitetaan?  Aivan läheltämme Euroopasta löytyy maita, joissa kansalaiset ja järjestöt eivät voi toimia vapaasti. (*

Meillä Suomessa laajalla kansalais- ja yhdistystoiminnalla on pitkät perinteet. Kutsutaanpa Suomea joskus jopa yhdistysten luvatuksi maaksi. Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä turvaavat muun muassa läpinäkyvä viranomaistoiminta, monipuoliset osallistumismahdollisuudet ja yleinen luottamus yhteiskunnassa.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen toiminta-ajatuksena on olla kansalaistoiminnan mahdollistaja. Haluamme toiminnallamme edistää osallisuutta ja yhteistyötä, ja olla mukana rakentamassa avointa yhteiskuntaa. Tätä työtä saamme nyt iloksemme edistää myös Keski-Suomea laajemmin; KYT kutsuttiin mukaan Valtiovarainministeriön alaiseen avoimen hallinnon ohjelmatyötä tukevaan työryhmään, jossa on mukana laajasti järjestö- ja viranomaistahoja.

Avoimen hallinnon ohjelmatyö on osa kansainvälistä Open Government Partneship -kumppanuusohjelmaa. Jokainen siihen osallistuva maa laatii säännöllisesti toiminta-ohjelman hallinnon avoimuuden sekä kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallistumismahdollisuuksien edistämiseen. KYT on mukana loppuvuodesta 2019 käynnistyneen 4. ohjelmakauden (2019-2023) toimeenpanoa tukevassa työryhmätyössä.

Avoimuuden rakentaminen on yhteinen juttu. Yksi oiva mahdollisuus osallistua ”rakennustalkoisiin” on aivan pian. Valtiovarainministeriön avoin hallinto ja Kuntaliitto järjestävät keväällä kansalaisjärjestöille ja kansalaisille tarkoitettuja keskustelutilaisuuksia kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Myös Keski-Suomi on kiertueella mukana – Jyväskylän tilaisuus on 19.3.2020.

Katariina Luoto

Avoimen hallinnon työryhmän jäsen

Erityisasiantuntija, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

*) Fingon tietoisku, 2019

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa:

Artikkelit

Marja-Leena Saarisesta KYTin hallituksen uusi puheenjohtaja
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen pitkäaikaisen puheenjohtajan Sakari Möttösen(* seuraajaksi tulevalle kaksivuotiskaudelle valittiin syyskokouksessa 12.12.2019 KTM Marja-Leena Saarinen. Saarinen on jäänyt vuosi sitten eläkkeelle toimittuaan 14 vuotta
Lue lisää
KYT logo
STEA:n avustusehdotus KYTin toimintoihin v. 2020
STEA:n avustusehdotukset vuodelle 2020 on julkaistu tänään 5.12.2019. KYT jatkaa kaikkia toimintojaan edelleen, vaikkakin pientä pettymystä ehdotus meille aiheutti. Suunniteltuja vahvistuksia mm. Kansalaistoiminnankeskus Mataran ja
Lue lisää
Keski-Suomen kuntien järjestöpositiivisuus 2019
Hyvinvoinnin mallimaakunnan titteliä ei saavuteta järjestöavustuksista leikkaamalla
Valtakunnan eri suunnilta kantautuu hälyttäviä uutisia kunta-avustusten leikkaussuunnitelmista. Muun muassa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä kertoi lopettavansa järjestöavustukset. Myös Keski-Suomen kunnissa sorvataan parhaillaan tulevan vuoden
Lue lisää
Puheenjohtajan nuija
KYTin hallitus etsii uutta puheenjohtajaa
Oletko sinä etsimämme henkilö tai tiedätkö erinomaisen ehdokkaan? Ehdota meille uutta puheenjohtajaa! Pitkäaikainen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen puheenjohtaja Sakari Möttönen on ilmoittanut väistyvänsä tehtävästä. Valitsemme
Lue lisää