Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

Mataran virtuaalisen kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen rahoitusta STEAlta

Tiedote 29.5.2020

Kansalaistoiminnankeskus Mataran kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen virtuaalisesti alkaa 1.6.2020. Mataran kohtaamispaikka (aula) on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Kohtaamispaikka on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin, ja tarjolla on ollut myös yhteistä tekemistä askartelusta bingoihin ja erilaisiin keskustelutilaisuuksiin.

Nyt näitä toimintoja saadaan kehittää myös virtuaalisesti, sillä Mataran virtuaalisen kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen on saatu loppuvuodeksi 2020 STEAlta hankerahoitusta.

Matara voi tulevaisuudessa tarjota yhä useammalle ihmiselle kohtaamisen mahdollisuuksia chatin, puhelimen ja live-lähetysten välityksellä sekä tarjoamalla kotiin tekemistä mm. askartelujen ja muiden hauskojen visailujen avulla.

Kevään 2020 koronaepidemian myötä avatussa STEA-avustuksen ylimääräisessä haussa rahoitusta haki 382 järjestöä yhteensä 411 hankkeeseen. Olemme iloisia ja kiitollisia siitä, että KYTin hallinnoima Matara on yksi myönteisen päätöksen saaneesta 109:sta kohteesta.

Toivomme, että syksyllä pääsemme kohtaamaan Mataran kohtaamispaikassa sekä kasvotusten että virtuaalisesti.

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa:

Artikkelit

Kiinnostaako sinua kehittäminen? Entä yksilö- ja ryhmäohjaaminen? Oletko idearikas? Tykkäätkö työskennellä ihmisten parissa, mutta itsenäinen työkään ei tuota haasteita? Onko osallistavan toiminnan kehittäminen lähellä sydäntäsi?
Lue lisää
KYT tiedottaa -logo
Tiedote 26.5.2020 Poikkeustilan suurimmat rajoitukset ovat hiljalleen hälvenemässä. Myös meillä KYTissä lähdetään avaamaan tiloja ja toimintaa 1.6.2020 alkaen. Kansalaistoiminnankeskus Mataran kohtaamispaikka (aula) aukeaa vaiheittain 1.6.
Lue lisää
KYT tiedottaa                                                                                13.3.2020 Alla olevia linjauksia päivitetty 17.3.2020 (tiedote). Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki on päättänyt seuraavat toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Suosittelemme näitä toimia myös muille
Lue lisää
Tiedote                                                                                                    10.3.2020 Maakuntamallille selkeä kannatus Sotunetin ja maakuntien verkostojärjestöjen kyselyssä Sosiaaliturvayhdistysten neuvottelukunta SOTUNET ja maakuntien verkostojärjestöt toteuttivat helmi – maaliskuussa 2020 kyselyn maakunnissa toimiville järjestöille.
Lue lisää