Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n syyskokous pidettiin 12.12.2022. Kokouksessa valittiin hallituksen jäsenet vuosille 2023-2024. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Monikulttuurikeskus Glorian johtaja Arja Seppälä. Lisäksi valittiin kaksi varsinaista ja kaksi varajäsentä erovuorossa olevien hallituksen jäsenten tilalle. Erovuoroisina olivat Matti Kangasaho, Kari Otollinen, Antti Rajala ja Tapio Anttonen. Kangasaho, Otollinen ja Rajala…
kyt ry ja -osuuskunta
Mikä KYT?
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen muodostavat kaksi yhteisöä: Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -Osuuskunta perustettiin joulukuussa 1999. Osuuskunta tuottaa taloushallinnon palveluja yrityksille ja kolmannen sektorin yhteisöille. Huhtikuussa 2001 perustettiin Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry. Yhdistys toteuttaa hanketoimintaa ja ylläpitää kansalaisten avoimia kohtaamispaikkoja, järjestää…
Etsimme uutta puheenjohtajaa
Oletko sinä etsimämme henkilö tai tiedätkö erinomaisen ehdokkaan? Ehdota meille uutta puheenjohtajaa! Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen nykyinen puheenjohtaja Marja-Leena Saarinen on ilmoittanut väistyvänsä tehtävästä kaksivuotisen puheenjohtajakautensa päättyessä. Valitsemme syyskokouksessamme 15.12.2021 uuden puheenjohtajan vuosille 2022-2023. 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä KYT ry on 83 jäsenyhteisön muodostama merkittävä maakunnallinen kansalaistoiminnan mahdollistaja ja…
KYTille uusi toiminnanjohtaja ja valtakunnallista tunnustusta toimintamallista
Kuluva viikko toi mukanaan isoja, iloisia uutisia KYTille. Näistä merkittävin on Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen tiistaina 20.10.2020 kokouksessaan tekemä yksimielinen päätös valita YTM Tiina Sivonen KYT ry:n toiminnanjohtajaksi ja KYT-osuuskunnan toimitusjohtajaksi. Sivonen on hoitanut menestyksekkäästi, KYTin hallituksen kutsusta, toiminnanjohtajan tehtävää jo kuluvan vuoden huhtikuusta saakka. Hän ottaa toiminnanjohtajan vakituisen…
Hae meille toiminnanjohtajaksi
Oletko sinä etsimämme henkilö toiminnanjohtajaksi KYT ry:lle ja toimitusjohtajaksi KYT osuuskunnalle? Etsimme toiminnanjohtajaa/toimitusjohtajaa KYT-yhteisöllemme, jonka ainutlaatuisen sekä tavoitteiltaan ja arvoiltaan yhtenäisen kokonaisuuden muodostavat KYT ry ja KYT osuuskunta. KYT ry on keskisuomalainen kansalaistoiminnan mahdollistaja ja kehittäjä, jolla on 81 jäsenjärjestöä. KYT osuuskunta on yhteiskunnallinen yritys, joka…
Muutoksia KYTin henkilöstössä ja toiminnoissa vuoden 2020 loppuun asti
Tiedote 22.4.2020 KYTin toiminnanjohtajana vuodesta 2017 alkaen toiminut Raili Haaki suuntaa huhtikuun 2020 aikana kohti uusia haasteita. Haakin siirtyminen toisaalle tuo mukanaan muutoksia KYTin henkilöstöön ja toimintoihin. KYTin hallitus on kutsunut toiminnanjohtajan tehtävään ajalle 25.4.-31.12.2020 KYTin pitkäaikaisen kehittämispäällikön Tiina Sivosen. Sivonen siirtyy toiminnanjohtajaksi KYT-järjestöpalveluiden kehittämispäällikön tehtävästä. Vallitsevan poikkeustilanteen…
Toivotan kaikkea hyvää Keski-Suomen energiselle kansalaistoiminnalle!
Poikkeusolojen kevääseen osuu muutoksia myös KYTin johtoon. Olen lähdössä uusiin tehtäviin ja sen myötä irtisanoutunut KYTin toiminnanjohtajan pestistä. Viimeinen työpäiväni on 24.4. Tällöin tulee kuluneeksi kolme ja puoli vuotta tässä antoisassa, työntäyteisessä ja kiinnostavassa tehtävässä. KYT ry ja -osuuskunta muodostavat 40 hengen monipuolisen ja asiantuntevan työyhteisön. Lisäksi jäsentemme, Mataran ja…
Koronavirustilanteen vaikutus KYTin toimintaan
KYT tiedottaa 13.3.2020 Alla olevia linjauksia päivitetty 17.3.2020 (tiedote). Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki on päättänyt seuraavat toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Suosittelemme näitä toimia myös muille yhteisöille. Perutaan tilaisuudet, joihin osallistujia odotetaan saapuvan eri paikkakunnilta. Perutaan suuremmat avoimet yleisötilaisuudet, seminaarit ja koulutukset. Suuntaa-antavana rajauksena pidetään 30 henkilön osallistujamäärää.
KYT osuuskunta 20 vuotta!
KYT-Osuuskunnan perustamisesta on tänä syksynä kulunut 20-vuotta. KYT kutsuu yhteistyökumppaneitaan juhlistamaan tätä merkkivuotta. Juhlaa vietetään KYTin syyskokouksen jälkeen 12.12.2019 klo 17.00 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matarankatu 6, Matarasalissa (2 krs) Ilmoittautumisia pyydetään 5.12. mennessä (ilmoittautumisaikaa jatkettu) tämän linkin kautta: https://www.kyt.fi/ilmoittautuminen KYT_tilitoimisto_kutsuLataa…
KYTin hallitus etsii uutta puheenjohtajaa
Oletko sinä etsimämme henkilö tai tiedätkö erinomaisen ehdokkaan? Ehdota meille uutta puheenjohtajaa! Pitkäaikainen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen puheenjohtaja Sakari Möttönen on ilmoittanut väistyvänsä tehtävästä. Valitsemme 12.12.2019 pidettävässä syyskokouksessa uuden puheenjohtajan vuosille 2020-2021. KYT ry on 77 jäsenyhteisön muodostama merkittävä maakunnallinen kansalaistoiminnan mahdollistaja ja kehittäjä. KYT osuuskunta ylläpitää yhteiskunnallista yritystä, joka…