Kansalaistoiminnankeskus Matara: 10 vuotta yhteisöllisyyttä ja osallisuutta

Kansalaistoiminnankeskus Matara(* on tiloja, toimintaa ja tapahtumia sekä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja iloa. Näitä kaikkia se on ollut jo kymmenen vuoden ajan. Paikkupakkasten saattelemana tammikuussa 2012 ensimmäiset yhdistykset tekivät muuttoa Matarankatu 6 kiinteistöön Jyväskylän Tourulassa. Kevään edetessä Mataran kaikki huoneet täyttyivät iloisista ihmisistä, joilla oli runsaasti ideoita ja haaveita mitä…

Lue lisää

Sota Ukrainassa: Järjestöiltä apua huoleen ja kanavia auttaa

Sota Ukrainassa voi herättää pelkoa, surua tai ahdistusta. Samalla moni meistä haluaa auttaa ihmisiä sodan jaloissa. Onneksi monelta järjestöltä saa apua ja tukea vaikeiden asioiden ja mielessä myllertävien ajatusten käsittelyyn. Järjestöt myös vastaanottavat raha- ja tavaralahjoituksia ja vievät konkreettista apua sodan uhreille. Sodan herättämistä huolista ja ajatuksista voi tulla…

Lue lisää

Nuoret taiteilivat joulutunnelmaa Mataraan

Kansalaistoiminnankeskus Matara Jyväskylän keskustan kupeessa on nyt koristeltu joulutunnelmaan, kun viisi nuorta työelämätutustujaa askarteli kuusen alle ison kasan joulupaketteja. Paketit ovat esillä joulun ajan. Mataran naapurissa, Nuorten Taidetyöpajan tiloissa, toimii kaksi perusopetuksen ryhmää: joustavan perusopetuksen Oppipaja sekä Ysiplus-paja, joissa nuoret tekevät puuttuvia peruskoulun suorituksia. Paketteja taiteilleet nuoret…

Lue lisää

Mataran salossa liehuu lippu – kiitos kevään pienkeräykseen osallistuneille!

Keväällä 2021 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n toteuttamalla pienkeräyksellä tavoiteltiin Kansalaistoiminnankeskus Mataran näkyvyyden ja löydettävyyden parantamista. Saimme kasaan mukavan rahasumman, jolla saimme hankittua Matara-lipun. Kiitos tuhannesti kaikille tukijoille ja lahjoittajille, jotka mahdollistitte tämän. Lippu liehuu näyttävästi Tourulassa.

Lue lisää

Talousneuvontaa Kansalaistoiminnankeskus Matarasta syksyllä

Talousneuvola rantautuu syksyllä Kansalaistoiminnankeskus Mataraan. Talousneuvola on palvelu, jossa voit keskustella ilman ajanvarausta arjen raha-asioista niin pienistä kuin suuristakin. Siellä voit pohtia tilannettasi, saada neuvoja ja kartoittaa vaihtoehtojasi asiantuntijoiden kanssa. Palvelu on luottamuksellinen ja ilmainen eikä sinne tarvitse tehdä ajanvarausta. Jyväskylän talousneuvolassa voit keskustella sosiaalityöntekijän, talous- ja velkaneuvojan, ulosoton asiantuntijan,…

Lue lisää

Mataran pienkeräys on päättynyt

Kansalaistoiminnankeskus Mataran kaikkien aikojen ensimmäinen pienkeräys toteutettiin ajalla 1.3.-31.5.2021 (RA/2021/202). Sen tavoitteena oli kerätä lahjoituksina tarvittava summa Matara-valotaulun hankintaan, sillä näyttävä valaistu opaste auttaisi ihmisiä löytämään helpommin perille ja lisäisi koko yhteisön näkyvyyttä. Vuosittain Mataraa käyttää yli 200 yhteisöä ja kävijöitä Matarassa on noin 60 000. Lahjoituksia saatiin yksityishenkilöiltä ja…

Lue lisää

Tue valotaulun hankintaa Mataraan – osallistu pienkeräykseen

Lahjoita valoa! Tule mukaan tukemaan Kansalaistoiminnankeskus Mataran ulkosivuun tulevaa valotaulua, jotta keskuksen näkyvyys ja löydettävyys paranevat. Matara on kaikille avoin paikka, missä lisätään yhdessäoloa ja kohtaamisia sekä tuetaan hyvinvointia. Matara tarjoaa osallistumisen ja tekemisen mahdollisuuksia sekä vapaaehtoistoiminnan paikkoja. Matarasta saa tukea ja neuvoa mm. järjestöistä ja vertaistoiminnasta. Vuosittain Mataraa käyttää…

Lue lisää

Tiedote: Mataran aulan kohtaamispaikka tilapäisesti kiinni

Jyväskylässä vallitsevan koronan kokonaistilanteen vuoksi (https://yle.fi/uutiset/3-11259160) suljemme ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä Mataran aulan kohtaamispaikan ajalle 12.10.–30.10.  Tällä vältetään isoja, vapaampia kokoontumisia. Mataran kohtaamispaikassa ei ole tällä hetkellä kohtaamisten pöytää. Mataran aulassa voi yksi henkilö kerrallaan lukea lehteä tai käyttää tietokonetta esimerkiksi laskunmaksuun.  Mataran järjestämät ekokorupaja (13.10.), arki-info (21.10., osallistuminen myös etänä) ja bingo…

Lue lisää

Haemme hankekehittäjää

Kiinnostaako sinua kehittäminen? Entä yksilö- ja ryhmäohjaaminen? Oletko idearikas? Tykkäätkö työskennellä ihmisten parissa, mutta itsenäinen työkään ei tuota haasteita? Onko osallistavan toiminnan kehittäminen lähellä sydäntäsi? Haemme Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:lle hankekehittäjää ESR-rahoitteiseen Osaamisella järjestöihin – osallisuutta, osaamista, työ- ja toimintakykyä näkyväksi järjestöissä -hankkeeseen. Hankekehittäjän tehtävä on ehdollinen siihen saakka, kunnes…

Lue lisää

Mataran virtuaalisen kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen rahoitusta STEAlta

Tiedote 29.5.2020 Kansalaistoiminnankeskus Mataran kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen virtuaalisesti alkaa 1.6.2020. Mataran kohtaamispaikka (aula) on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Kohtaamispaikka on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin, ja tarjolla on ollut myös yhteistä tekemistä askartelusta bingoihin ja erilaisiin keskustelutilaisuuksiin. Nyt näitä toimintoja saadaan kehittää myös virtuaalisesti, sillä Mataran virtuaalisen kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen on…

Lue lisää