Hankeportfolio: Päättyneet hankkeet

Jämsän voimavara – Yhdessä enemmän 2012-2013

jamsanvoimavara20

 

 

Jämsän Voimavara – Yhdessä Enemmän!

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Ry:n hallinnoima kehittämishanke.
Hanke toteutettiin ajalla 1.1.2013 – 31.12.2013.
Rahoitus: Euroopan maaseudun kehittämisrahasto, Leader- toimintalinja, Vesuri Ry toimintaryhmä.

Kuvaus

Jämsän kaupungin alueella toteutettiin vuonna 2012 huhti- ja syyskuun välisenä aikana Jämsän Voimavara – Järjestöverkosto -esiselvitys. Esiselvityksessä nousi esille kehittämistarpeita, joita yhdistyksillä oli oman toiminnan sekä yhdistysten välisten toimintojen kehittämiseksi sekä aktivoimiseksi. Näistä kehittämistarpeista suunniteltiin Jämsän voimavara – Yhdessä enemmän -kehittämishanke.

Jämsän voimavara – Yhdessä enemmän -kehittämishankkeen tavoitteena on lisätä järjestöjen toimintaedellytyksiä luomalla Jämsään järjestöjen yhteistyöverkosto ja lisäämällä jämsäläisten järjestöjen välistä sekä järjestöjen ja Jämsän kaupungin välistä yhteistyötä. Jämsän voimavara -hankkeen kohderyhmänä ovat jämsäläiset järjestöt, järjestöissä toimivat ihmiset ja Jämsän kaupunki. Hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2013 – 31.3.2014. Hanketta rahoittaa Vesuri-ryhmä ry Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Hankkeen projektityöntekijänä on toiminut Tarja Nevalainen. Projektityöntekijän tukena on toiminut jämsäläisistä järjestöistä ja kaupungin edustajista koottu asiantuntijaryhmä.

Hankkeen toimenpiteinä toteutettiin jämsäläisten järjestöjen yhteiset yhdistysmessut, selvitettiin yhdistysten tilatarpeita ja neuvoteltiin tiloista kaupungin virkamiesten kanssa ja lisättiin jämsäläisten järjestöjen välistä sekä kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä.

Yhdistysmessut toteutettiin 29.6.2013 Suurjämsän moottoriklupin tiloissa Pomonassa. Messuilla oli esittelemässä toimintaansa 61 toimijaa, joista yhdistyksiä oli n. 50 kpl. Messukävijöitä oli noin 350. Palaute messuista oli pääsääntöisesti positiivista. Erityisesti potilasjärjestöt ja niiden esittelypisteet olivat kävijöiden mielestä mielenkiintoisia. Ajankohta oli haasteellinen, koska samanaikaisesti Jämsässä oli myös monia muita tapahtumia. Yhdistysmessut tullaan järjestämään uudestaan vuonna 2014.

Tärkeimmät järjestöjen tilantarpeet ovat kokoontumistilat sekä säilytystilat arkistoille. Neuvotteluja tiloista on jatkettu koko hankkeen ajan kaupungin ja järjestöjen kesken. Myös yksityisten kanssa on keskusteltu tilavaihtoehdoista. Tilatarpeiden ratkaisua etsitään edelleen.

Järjestöjen välisen ja järjestöjen ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi järjestettiin Potilasjärjestöt hyvinvointia luomassa – työpajoja yhteistyössä kaupungin hyvinvointikoordinaattorin, Keski-Suomen Sydänpiirin ja jämsäläisten potilasjärjestöjen kesken. Tästä työskentelystä tulee jatkossa vuosittainen käytäntö. Lisäksi neuvotteluissa kaupungin virkamiesten kanssa sovittiin, että jatkossa Jämsän kaupunki kutsuu järjestöjä koolle yhteiseen tapaamiseen. Ensimmäinen tapaaminen järjestetään seuraavien yhdistysmessujen yhteydessä. Myös järjestöjen yhteyshenkilöitä tullaan nimeämään kaupungin hallintoon. Hankkeen aikana järjestettiin myös tilaisuus, jossa esiteltiin Jämsän kaupungin uusia nettisivuja ja yhdistysten mahdollisuuksia saada sinne tietojaan tapahtumista sekä yhteystietojaan. Lisäksi vuoden 2013 loppuvaiheella syntyi ajatus jämsäläisten kyläyhdistysten ja muiden järjestöjen yhteisen yhdistyksen perustamiseksi. Yhdistyksen perustamistoimet tapahtuvat vuoden 2014 puolella.

logotyhdessä